Rasteja Asikkalassa 2009

Seuramme järjesti Päijät-Hämeen alueen korttelikupin osakilpailun maaliskuussa. Omia iltarasteja oli pitkin kesää eripuolilla Asikkalaa. Kaksi kertaa kävimme Päijät-Rastin rasteilla. Miry-kupin (pyöräsuunnistus) osakilpailu. Alueen yökupin osakilpailu järjestettiin syksyn pimetessä. Tapahtumia oli yhteensä 17 kpl ja niihin osallistui keskimäärin 41 henkilöä iltaa kohden. Eri henkilöitä oli 283 joista alle 19-vuotiaita, lähinnä omia junnuja, 87 henkilöä. Suorituksia kertyi yhteensä 695 kpl.

Iltarastitapahtuma vaatii monen tunnin työn.

Ensin on karttojen ajantasaistamista. Eli käydään maastossa katsomassa muutokset - siirretään ne tietokoneelle karttaohjelmalle ja painatetaan kartat. Samalla voi kartalle painattaa rastiympyrät. Sitten on rastien vienti metsään sekä nauhojen vienti lasten radoille. Siinä menee kevyesti ilta tai kaksi. Iltarastien opasteiden ja lähtöpisteen laittaminen iltaa varten.

Illan vetäminen

Nimet ylös - kartta käteen - henkilö maastoon - merkintä kansioon henkilön paluusta. Tulosten kirjaaminen ja vienti seuran nettisivulle. Sitten seuraa ratojen purku ja tavaroiden toimittaminen eteenpäin. Yksien iltarastien pitäminen vaatii 15 - 20 tuntia töitä! Iltarastien teosta ei makseta minkäänlaisia korvauksia.