Toimintaa vuonna 2009

Vuonna 2009 suunnistusjaostolla oli monenlaista toimintaa ja ilmapiiri oli innostunut. Edellisen vuoden lopussa olimme saaneet myönteisen kehittämistukipäätöksen Sinettiseurahanketta varten.

Keväällä, huhtikuussa oli perinteiseen tapaan nuorten suunnistusleiri Paimiossa. Suunnistuskoulu sai monta Nuori Suunta-koulutuksen saanutta ohjaajaa suunnittelemaan yhdessä toimintaa. Jaosto järjesti Lahden alueen oravanpolkukisan Vesivehmaalla. Lisäksi huolehdittiin yhden korttelikupin ja yhden yökupin osakilpailun järjestelyistä.

Iltarasti-tapahtumia oli tasaisesti keskiviikkoisin keskikesää lukuun ottamatta. Kausi aloitettiin jo toisen kerran viestitapahtumalla, RaiSulla avauksella, jonka järjestelyistä vastasi tälläkin kertaa Antero Näsi.

Tänä vuonna Venlojen viestissä ykkösjoukkueemme saavutti 10. sijan. Kotimaisiin kisoihin lähdettiin tänäkin vuonna laajalla rintamalla, Venlojen viestiin osallistui viisi joukkuetta ja Jukolan viestiin 2 joukkueella. Nuorten Jukolassa Raikkaan suunnistajat sijoittuivat sijalle 43.

Minnan suunnistuskesä alkoi mukavasti, alkukesän SM-kisoista oli tuomisina kultaa sekä erikoispitkältä, että sprintistä. PM-kisoista Salosta tuli kultaa pitkältä matkalta ja sprintistä, hopeaa viestistä ja pronssia keskimatkalta. Kesällä Minna matkasi Taiwanille World Gamesiin ja palasi mukanaan sprinttikulta, keskimatkalta ja viestistä hopeaa. MM-kisat eivät sujuneet ihan edelliskesän malliin. Mitalit eivät olleet yhtä kirkkaita. Pronssia viestistä ja pitkältä matkalta ja 4. sija keskimatkalta. Loppukauden kisat jäivätkin sitten juoksematta jalkavammojen vuoksi.

Pyöräsuunnistaja Samuel Pökälä edusti Suomea maailmalla ja SM-keskimatkalla hän voitti pronssia H20 sarjassa.