Minnalle kaksi kultaa Trondheimistä

Suunnistuksen MM-kisat Trondheimissä Norjassa toivat Suomelle kaksi kultaista mitalia. Ne jäivät myös Suomen ainoiksi mitaleiksi Norjassa.

Sunnuntaina 8.8. Trondheimin kauniissa keskustassa juostussa sprintissä Minna oli neljäs. Voittajana oli taas kerran Sveitsin Simone Niggli, hopealla Ruotsin Helena Jansson ja pronssilla isäntämaan Marianne Andersen. Mutta illalla alkoi Minnan olo vaikuttaa huolestuttavalta, sillä kurkku oli karhea ja hänellä oli lievää kuumeen tunnetta. Lievän lääkityksen avulla kuume pysyi kurissa ja niinpä hän osallistui maanantain keskimatkan karsintaan. Seuraavana yö oli kuumeinen, mutta Minna osallistui kuitenkin pitkän matkan karsintaan eikä juossut kuumeisena. Molemmat karsinnat sujuivat hyvin.

Torstaina 12.8. juostussa pitkän matkan finaalissa Minna sijoittui viidenneksi. Pieni epävarmuus kuumeilun jälkeen tuntui juoksussa ja pari pitkää rastiväliä ei sujunut aivan mallikkaasti reitinvalintojen osalta. Kilpailun voitti taas Simone, Marianne oli toinen ja Ruotsin Emma Claesson tuli kolmanneksi. Minna hävisi kärkeen kolme minuuttia, mutta kisan jälkeen jäi kyllä jossiteltavaa, mikä nosti vain taisteluhenkeä keskimatkan finaalia varten.

Lauantaina 14.8. oli sitten vuorossa keskimatkan finaali. Kilpailu oli Minnan ja Simonen välinen kaksintaistelu, jossa kärkipaikka vaihtui vuorotellen. Kilpailun loppupuolella Simone teki puolen minuutin virheen nousussa ja niinpä Minna nousi kärkeen eikä luopunut ykköspaikastaan enää loppukilometrillä. Kilpailupaikalta seurattuna voi todeta, että tunnelma nousi aivan kattoon molempien keskimatkan finaaleitten aikana. Kannustus oli raivoisaa ja korviahuumaavaa eikä kukaan voinut jäädä kylmäksi, niin tiivis oli tunnelma Granåsenin hiihtostadionilla. Kun vielä miesten voiton vei norjalainen Karl Waaler Kaas eivät norjalaiset meinanneet pysyä housuissaan. Minna siis vei naisten kullan, Simone oli toinen ja Marianne otti mitalin tältäkin matkalta. Vielä kun Anni-Maija Fincke nousi podiumille kuudennella sijallaan, oli päivässä sinivalkoista hohdetta.

Sunnuntainen naisten viesti oli myös jännitysnäytelmä vailla vertaansa, jossa kärkipaikka vaihteli kahdella ensimmäisellä osuudella, mutta ankkuriosuudelle tultaessa oli jo selvää, ketkä mitaleista taistelevat. Suomen aloittajana oli Anni-Maija Fincke, joka hoiti osuutensa riittävän hyvin ja vaihtoi viidentenä puolitoista minuuttia kärjestä. Ruotsi siirtyi Emma Claessonin suorituksella kärkeen, mutta Suomen Merja Rantasella oli viestissä todella hyvä päivä verrattuna huonosti sujuneisin keskimatkan ja pitkän matkan kilpailuihin ja hän vaihtoi toisena vain puolen minuutin erolla Ruotsiin. Ankkuriosuuden alussa Minna teki minuutin virheen ja Norjan Andersen ajoi hänet kiinni. Dramatiikkaa lisäsi Ruotsin Helena Jansson, joka pummasi kärjessä pari minuuttia ja niinpä Minna ja Marianne olivat pian kannassa. Loppupuolen isossa nousussa Helena joutui taipumaan sekä henkisesti että fyysisesti, kuten hän ilmaisi asian Ruotsin liiton sivuilla. Edessä oli jännittävä kaksinkamppailu Suomen ja Norjan välillä. Marianne yritti karistaa Minnan kannoiltaan kilometriä ennen maalia ja eroa oli jo kymmenkunta metriä. Mutta kyse oli vain Minnan taktikoinnista ja hän antoi Mariannen vetää ja ratkaisi pelin ennen toiseksiviimeistä rastia juoksupätkällä eikä Marianne kyennyt vastaamaan Minnan rautaiseen kiriin. Näin sai Suomen naisten viestijoukkue neljännen kultamitalinsa viiden vuoden sisään! Olihan joukkue viime vuonnakin pronssilla Unkarissa. Jokaisena viitenä vuotena Minna on ollut ankkurina ja jälki on ollut vakuuttavaa.

Suomen miehet jäivät ilman mitalia Trondheimissä. Parhaiksi suorituksiksi jäivät Pasi Ikosen keskimatkan sekä Mats Haldinin pitkän matkan kahdeksannet tilat. Tanskan nuoren naisjoukkueen otteet herättivät ihastusta ja muutaman vuoden päästä juutit ovat varmaan tappelemassa samalla loppusuoralla Suomen kanssa.