Raikkaalaisilla vaisu Kytäjä-Jukola

Ehkä kaikkien aikojen vaativin Jukolan viesti juostiin Hyvinkään erämaissa Uudellamaalla Kytäjän kartanon mailla. Kaikilla oli kyllä tiedossa, mitä tuleman piti: vaativaa sekä fyysisesti että suunnistuksellisesti. Varsinkin Jukolan viestin aikana sateli sen verran, että näkyvyys oli todella huono metsässä. Niinpä kärkijoukkueetkin pummailivat oikein olan takaa kisan aikana. Radat oli tehty niin vaikeiksi kuin voi kuvitella. Esim. miesten kolmannella osuudella eräällä rastivälillä piti mennä kymmenen mäen yli, muuta vaihtoehtoa ei ollut!

Päivällä juostu uuden osanottajaennätyksen tehnyt Venlojen viesti oli Tampereen Pyrinnön juhlaa alusta loppuun. Entinen v ehkalahtelainen Anni-Maija Fincke oli elementissään ankkuriosuudella. Peitteinen ja hidas maasto sopi tamperelaisille kuin nenä päähän. Tampereen seudulta löytyy nimittäin vastaavanlaista, hidaskulkuista maastoa. Toiseksi sijoittui viime vuoden voittajajoukkue ruotsalainen Ulricehamn OK ja kolmanneksi norjalainen Halden SK.

Raikkaan ykkösen aloittaja Hannele Tonna pummasi itsensä kärkikahinoista jo ykkösrastilla eikä päässyt koko osuuden aikana vauhtiin. Hän jäi kärjestä yli kymmenen minuuttia ja oli sijalla 189 vaihdossa. Kakkosjoukkueen Marja Rantanen sen sijaan suunnisti hyvin ja jäi viisi minuuttia kärjestä ja oli 69:s osuudellaan. Toisella osuudella Kirsi Vanhalakka suunnisti melko hyvin ja nosti 1-joukkueen sijalle 76, nyt oli kärkeen matkaa 13.02. Kakkosen juniori Hanna Niemi selviytyi ensimmäisestä Venlojen viestistään hyvin ja tuli vaihtoon sijalla 89, vain minuutin ykkösjoukkueen perässä.

Pisimmät osuudet olivat vielä edessäpäin ja ykkösen Erja Jokinen oli osuutensa 30:nneksi nopein, mutta ero kärkeen oli kasvanut jo yli 20 minuuttiin. Sijoitus oli 45:s tässä vaiheessa. Kakkosen Mia Lindroth joutui antamaan jonkun verran periksi ja tuli vaihtoon sijalla 180.

Ankkuriosuudelle lähdettäessä oli jo selvää, että edellisvuoden sijoitus kymppisakkiin oli mahdotonta. Pikkuvirheitä tehnyt Minna Kauppi nosti sijoitusta koko ajan, mutta joutui lopulta tyytymään sijalle 21. Kakkosen Mari Koivunen nosti joukkueensa sijalle 139. Kolmosjoukkue Sanna Nykänen, Asta Järvinen, Leena Hirvonen sekä Mona Lindroth oli 369:s, nelosjoukkue Heli Vainio, Heli Uusi-Uitto, Sofiina Kuronen sekä Milja Lusila oli 464:s sekä viitosjoukkue Anniina Breilin, Riina Liuha, Tuija Lindroth sekä Liisa-Marjatta Pietinen 726:s.

Jukolan viestiin oli ilmoittautunut yli 1500 joukkuetta, mikä sekin oli uusi ennätys. Lisäys on tullut harrastajapuolelta, huippuihin ei ole tullut mitään mainittavaa tai mullistavaa pitkiin aikoihin. Viesti oli draamaa parhaimmillaan heti alusta lähtien. Norjalaisen Kristansand OK:n aloittaja Jostein Andersen oli vaikeuksissa piilolinssiensä kanssa vesisateessa ja jätti epähuomiossa leimaamatta kutosrastilla. Edellisvuoden voittaja oli siis poissa pelistä. Uskomattoman pitkän yön joka vuosi juokseva Haldenin Anders Nordberg teki sen taas kolmannella osuudella parin minuutiin virheestään huolimatta. Ero oli kasvanut viiteen minuuttiin tässä vaiheessa. Tästä eteenpäin Haldenin suunnistajat kasvattivat tasaisesti eroa muihin ja karkasivat selvään voittoon. Toiseksí sijoittui Kalevan Rasti ja kolmanneksi Vaajakoken Terä.

Raikkaan ykkösjoukkueen epätasaisuus koitui joukkueen kohtaloksi ja sijoitus maalissa oli 401:s. Ehkä joukkuetta muodostettaessa olisi ollut syytä katsoa kevään kisoja eikä niinkään ikärakennetta. Viime vuonna Mikkelissä oli selvät ja helpot juoksuradat ja ykkönen pärjäsi hyvin, nyt tarvittiin sekä taitoa että kuntoa ja viimevuotisen sijoituksen (289) toistaminen olisi vaatinut enemmän panostamista nimenomaan Jukolaan.

Kakkosjoukkueen kutososuuden juossut Oskar Breilin oli paras raikkaalainen osuudellaan eli 198:s, ykkösen pirteästi aloittanut Niko Lehtinen oli osuudellaan 266:s. Raikkaan ykköjoukkueessa juoksivat Niko Lehtinen, Seppo Järvinen, Niilo Lusila, Kimi Lehtinen, Teemu Paananen, Jarno Pökälä sekä Samuel Pökälä. Kakkosessa, joka päätyi sijalle 601, juoksivat Jukka Lehtinen, Antero Näsi, Seppo Niemi, Kasperi Lehtinen, Risto Iivonen, Oskar Breilin sekä Jari-Pekka Salminen. Kolmosjoukkueen sijoitus oli 915:s ja siinä juoksivat Heikki Wilen, Vesa Ketomaa, Miikka Kuisma, Olli Humpila, Matti Pietinen, Stefan Jenkins sekä Ove Forsman.