Raikkaalaiset menestyivät pysun SM-kilpailuissa Vierumäellä

Viime viikonloppuna kilpailtiin kauden viimeisistä pyöräsuunnistuksen SM-mitaleista Vierumäen urheiluopiston maastoissa. Lauantaina 14.9. kisattiin keskimatkan merkeissä ja sunnuntaina 15.9. ratkottiin viestimestaruudet. Raikkaalla oli jälleen hyvä miehitys kilpailuissa, molempina päivinä lähtöviivalta löytyi 8 raikkaalaista. Pyöräsuunnistuksen kilpailukausi päättyi raikkaalaisten osalta näihin SOC Asikkalan ja Heinolan Metsän Poikien järjestämiin SM-kilpailuihin.

Lauantain keskimatkalta ei raikkaalaisille mestaruuksia irronnut, vaikkei yksi mestaruus kaukana ollutkaan H20 – sarjassa, jossa Konsta Vanhanen polki hopealle. Konsta hävisi kullan voittaneelle Anders Blomsterille vain 14 sekuntia ja tämä harmittaa, sillä Konstalla putosi ketjut matkan aikana ja ne olivat juuttuneet hyvin tiukasti rattaiden taakse. Konsta joutui reilun minuutin käyttämään ketjujen repimiseen ja ilman tätä hän olisi voittanut ensimmäisen SM-kultansa. Toki tämä on jossittelua ja välinerikot kuuluvat lajiin.

Konstan SM-hopea jäi keskimatkan kirkkaimmaksi mitaliksi, mutta sen lisäksi raikas sai kolme pronssia. Samaisessa H20 – sarjassa Niko Nissinen polki ensimmäiselle henkilökohtalaiselle SM-mitalille ja täydensi näin hyvää raikkaalais panostusta tuossa sarjassa. Muut pronssimitalit nappasivat Mona Lindroth D20 - ja Pekka Pökälä H65 – sarjassa. Muista raikkaalaisista Liisa-Marjatta Pietinen polki 6. (D50), Tuija Lindroth 9. (D45) ja Risto Iivonen 18. (H55). Mia Lindrothin epäonni Viron kisareissulta oli kulkeutunut nyt myös Vierumäelle ja hän joutui keskeyttämään matkansa ketjujen katkeamisen vuoksi.

Sunnuntaina kilpailtiin 6-osuuksisilla pariviesteillä viestien mestaruuksista. D20 – sarjassa Mia ja Mona voittivat Suomen mestaruuden melkein 17 minuutin erolla seuraavaan joukkueeseen. H20 – sarjassa Konsta ja Niko taipuivat hopeaan Kouvolan Suunnistajien voittaessa mestaruuden. Pojat johtivat viestiä kolmanteen vaihtoon asti, mutta vauhti ei riittänyt loppuun asti. Vanhempien sarjoissa Risto ja Pekka polkivat 6. H65 – sarjassa ja Tuija ja Liisa-Marjatta hylättiin puuttuvan leiman takia D80 - sarjassa.