Nuorten Jukolasta 85. sija

Asikkalan Raikas osallistui tänä vuonna Turussa järjestettyyn Nuorten Jukolaan ja sijoittui kilpailussa 85. sijalle. Kuten kesän kilpailuissa on nähty, nuoret tekivät kilpailussa osuuksillaan hienoja suorituksia niin taidollisesti kuin fyysisesti. Joukkueen optimaalisen keski-iän ollessa 16 vuotta Raikkaan joukkueen keski-ikä oli alle 14 vuotta.

Joukkuetta ei valitettavasti saatu omasta porukasta täysin kokoon, minkä takia kolme juoksijaa jouduttiin lainaamaan muista seuroista ja juoksijapankista. Raikkaan joukkueen omat nuoret ovat kaikki 14-vuotiaita ja he olisivat iän puolesta olleet optimi-ikäisiä kaikista nuorimille tarkoitetuille osuuksille. Siitä huolimatta heidän taitotaso ja kunto riittivät 16-18-vuotiaille tarkoitetuille osuuksille.

Roni-Eemil aloitti viestin ja aloittikin hyvin tuoden joukkueen vaihtoon sijalla 40. Antti jatkoi toisella osuudella hyvää suorittamista ja päästi lainajuoksija Valerian 50. sijalta metsään. Kaksi ensimmäistä osuutta on tarkoitettu 16-vuotiaille pojille, joten nuoret miehemme suoriutuivst osuuksistaan kiitettävästi. 

Kolmannella, neljännellä ja viidennellä osuudella viestiä veivät lainajuoksijat. Viimeisille osuuksille Iida-Maria pääsi suunnistamaan sijalta 86 ja toi viestin Eliakselle sijalla 89. Eliaksen hyvä suoritus nosti hieman joukkueen sijoitusta ja hän ylitti maaliviivan 85. hyväksyttynä joukkueena. Joukkueen viimevuotinen sijoitus oli 118, joten hieno parannus ensi vuoden kilpailunumeroon!

Joukkueen kokoonpano juoksujärjestyksessä: Roni-Eemil Norrbacka, Antti Salminen, Valeria Mokrinskaja, Vjatseslav Laisev, Sofia Duryagina, Iida-Maria Tuomainen ja Elias Ala-Heikkilä.