Asikkalan Raikkaan suunnistusjaosto toimi vilkkaasti vuonna 2008.

Keväällä, huhtikuussa nuorten suunnistusleiriin osallistui 13 nuorta suunnistajaa ja 4 ohjaajaa. AR:n suunnistuskoulussa kävi 26 pientä suunnistajaa. Jaosto järjesti Lahden alueen partiosuunnistuskisan toukokuussa. Radoista vastasi silloin Antero Näsi apunaan Seppo Järvinen. Lisäksi järjestettiin alueen yökupin osakilpailu syyskuussa Vesivehmaan lentokentältä ratamestarina Katja Iivonen.

Iltarasti-tapahtumia oli tasaisesti keskiviikkoisin keskikesää lukuun ottamatta. Kausi aloitettiin ensimmäisen kerran viestitapahtumalla, jonka järjesti Antero Näsi. Kauden avaus sai nimekseen RaiSu avaus. Siihen osallistui yhdeksän 3-henkistä joukkuetta.

Tänä vuonna Tiomilassa oltiin varanaisisella joukkueella Minnan sairastellessa. Venlojen viestissä ykkösjoukkueemme saavutti 11. sijan ja SM-viestissä Sirkka-Liisa, Kirsi ja Minna suunnistivat hopeaa. Kotimaisiin kisoihin lähdettiin laajalla rintamalla, Venlojen viestiin osallistui viisi joukkuetta ja Jukolan jussien 2 joukkueeseen jouduttiin suorittamaan karsintaa, Nuorten Jukolaan saatiin koottua kaksi joukkuetta ja syksyllä osallistuttiin Halikko-viestiin.

Minna kuntoutui talven jalkavaivojen jälkeen huippukuntoon. MM-kisoista oli tuomisina keskimatkan kultamitali, sprintin hopea, viestistä kultaa ja pitkältä matkaltakin tuli 7. sija. Euroopanmestaruuskisoista toukokuussa tuli kaksi pronssia, keskimatkalta ja viestistä. Suomen-mestaruus tuli keskimatkalta, lisäksi Minna tuli toiseksi maailmancupin kokonaiskilpailussa. Minna valittiin Suomen parhaaksi suunnistajaksi.

Uutena aluevaltauksena suunnistusjaostolle tuli pyöräsuunnistus, kun Samuel Pökälä voitti 18-vuotiaiden Suomenmestaruuden keskimatkalla. Seppo Järvinen oli samassa sarjassa 9. ja Niko Lehtinen 16-vuotiaissa 9. Pekka Pökälä nappasi 5. sijan 60-vuotiaiden matkalla.

Syksyllä mietittiin seuran kehittämistä ja päätettiin hakea opetusministeriön seurojen kehittämistukea sinettiseurahanketta varten. Marraskuussa tulikin asiasta myönteinen päätös.

Toimintaa:

Kilpailutoiminta

  • Järjestetyt kisat
    • 20.5. Lahden alueen partiokilpailu Kurhilassa
    • 24.9. Yökupin osakilpailu Vesivehmaalla
  • Osallistuttiin innokkaasti kansallisiin ja aluemestaruuskisoihin sekä SM-kisoihin.

Iltarastitoimintaa

  • Asikkalan Raikas järjesti kesän aikana 14 kertaa keskiviikon iltarastit, joista 2 oli yhteisiä Päijät-Rastin kanssa ja 2 kertaa asikkalalaisten oli mahdollista osallistua Päijät-Rastin iltarasteille. Suunnistajia oli 170 henkilöä joista aikuisia 125 henkilöä ja alle 18v 45 henkilöä. Suorituksia kertyi 608 kpl.

Kartoitusta

  • Kurhilan karttaa korjattiin ennen partiokisaa.
  • Kellarkallion karttaa korjattiin.
  • Syrjänsuppien kartta saatiin käyttöön.

Nuorten toimintaa

  • Antero, Tiina ja Seppo järjestivät suunnistuskoulun 14. 4. alkaen apunaan joukko ohjaajakoulutuksessa olleita + pari muuta vetäjää. (7 harjoituskertaa, osallistui 26 lasta).
  • 2 nuorten leiriä
  • 18.-20. 4.Paimiossa, leirin lopuksi osallistuttiin Silja-rasteihin (mukana 13 nuorta ja 4 ohjaajaa).
  • 28. 9. Niemellä Salonsaaressa (mukana 16 nuorta ja lasta sekä 3 ohjaajaa).
  • talvikaudella (lokakuusta huhtikuuhun) on keskiviikkoisin pelattu sählyä VYK:n liikuntasalissa.
  • Nuorten yhteislenkkejä

Kouluttautumista

  • Nuori Suunta 1. taso 1. osa koulutus Hollolassa 29.-30.9. Osallistui: Tuija, Mona, ja Mia Lindroth, Kasperi Lehtinen ja Asta Järvinen
  • Nuori Suunta 1. taso 2. osa koulutus Hollolassa 8.-9.11. Osallistui: Tuija, Mona, ja Mia Lindroth, Asta ja Seppo Järvinen, Tiina Reinikka-Järvinen ja Kasperi Lehtinen
  • Ratamestarikoulutus 3.11. ja 10.11. Osallistui: Antero Näsi, Katja Iivonen, Seppo Järvinen ja Kasperi Lehtinen

Sosiaalista toimintaa

  • Osallistuttiin erilaisiin talkoihin
  • Kauden päättäjäiset, tossunpesijäiset, 8.11.
  • Pikkujoulut 7. 12. Kurhilan Vanhassa Kevarissa.

AR-Leidit

  • Aikuisten naisten ryhmä järjesti oman suunnistuspäivän harjoittelun ja yhdessäolon merkeissä 15. 3. ja 11. 10.
  • Jukolan harjoituskarttoihin tutustuttiin paikan päällä huhtikuussa

Palkitut

Suunnistusjaosto palkitsi Minna Kaupin ja SM-hopeajoukkueen (Sirkka-Liisa Huusari, Kirsi Vanhalakka, Minna Kauppi) sekä Samuel Pökälän parhaana nuorena suunnistajana ja Hanna Niemen parhaana alle 14-vuotiaissa (2. Kimi Lehtinen ja Mia Lindroth). Ykkösluokan suunnistajia olivat Kimi Lehtinen, Heta Niemi, Mia ja Joona Lindroth.

Lahden alue palkitsi parhaat: D21 Minna Kauppi ja nuori pyöräsuunnistaja Samuel Pökälä. Nuorten suunnistus-cupin 3. oli Hanna Niemi, jaetulla 5. sijalla Kimi Lehtinen ja Mona Lindroth, 7. sijalla oli Mia Lindroth, 8. Joona Lindroth ja 9. sijalla Niko Lehtinen