Raisusti avattiin

Torstaina 19.4. lumet olivat sulaneet jo kohtuullisesti, että päästiin avaamaan seuran kesäkausi perinteisellä RaiSu-avauksella.

Tällä kertaa suunnistus oli tuotu Vääksyn keskustan puistoalueelle eli kanavan ympäristöön ja lähtö- ja maalipaikkana oli Kanavan parkkialue Päijänne-talon edessä.

Totutusta kolmiosaisesta viestistä vaihdettiin nyt pariviestiin, jossa oli yhteensä kuusi osuutta vuorovedolla. Kisaan oli ilmoittautunut seitsemän paria, joille ratamestari oli laatinut ennakkoarvionsa mukaisesti hiukan eritasoiset radat, sillä kilpailupareissa oli sekä saman sarjan miehiä ja naisia kuin pari äiti-poika yhdistelmääkin.

Osuudet olivat todella lyhyitä ja rastit lähekkäin, niinpä jo kahden henkilökohtaisen osuuden jälkeen viestinviejät olivat kunnolla hapoilla, ja viestin loppuun mennessä useammassa joukkueessa jompikumpi oli erehtynyt leimaamaan väärällä rastilla.

Kilpailunjohtaja joutui hetken pähkäilemään, miten kilpailun tulosluettelo muodostuu. Onneksi kyseessä on leikkimielinen kisa eikä tuloksella ole niin väliä. Pääasia on keväinen hauskanpito ja ilo siitä, että päästään taas suunnistamaan ja pistämään tossua toisen eteen.

Kiitos Monalle, joka hoiti ratojen laatimisen, lähdön, vaihdon ja maalin, sekä kaikille kilpailijoille tasapuoliset palkinnot.

Ai niin, Kassu ja Seppo voittivat kisan (luultavasti).