Jonille toinen sija Lahti-suunnistuksessa

Toinen päivä oli hankala Joni Hirvoselle, joka oli suunnistanut ensimmäisenä päivänä toiselle sijalle Lahti-suunnistuksen H15-sarjassa. Joni kertoi, että virheitä tuli nyt lähes viiden minuutin edestä. Vaan helppo päivä ei ollut muillekaan ensimmäisen päivän onnistujille.

Tämän sarjan päivän parhaasta suunnistuksesta vastasi Kouvolan Suunnistajien Viljami Pätäri, joka nousikin suorituksellaan sarjan voittoon. Vaikka Jonin suunnistussuoritus oli sunnuntaina vasta neljänneksi nopein, riitti se kokonaiskilpailun toiseen sijaan.

Joona Lindrothinkaan suunnistus ei toisena päivänä ollut ensimmäisen päivän luokkaa, mutta lopputuloksissa Joona löytyy silti sijalta 4, sarjassa H18.

Lahti-suunnistus osoitti taas millainen päijäthämäläinen maasto heinäkuun lopussa osaa olla. Aluskasvillisuus on rehevää ja rasteja hankala havaita. Hämeenkoskella oli sekä pienipiirteistä supikkoa, jossa käyränlukua sai harjoittaa, että tasaista ”valkoista” aluetta, jossa ei ollut oikein mitään mistä olisi saanut kiinni.

Pienimpien sarjoissa Elias Ala-Heikkilä, Camilla Lokkila ja ensimmäisissä kisoissaan suunnistanut Iida-Maria Tuomainen suunnistivat vauhdikkaat lasten rastireittiradat varmalla tavalla.

Naisten pääsarjassa Raikkaan ainoa edustaja oli Riina Liuha. Hän sijoittui kymmenenneksi.