9 AM-mitalin viikonloppu Orimattilassa

Kuluneena viikonloppuna suunnistettiin Orimattilassa AM-pitkämatka ja -viesti. Edes sunnuntain kaatosade ja viestin alussa jyrissyt ukkonen eivät haitanneet hyvää kilpailufiilistä, joka kilpailupaikalla oli havaittavissa. Hyvä tekemisen meininki näkyi myös tuloksissa, sillä pitkältä matkalta saimme seitsemän AM-mitalia ja viestistä kaksi.

Lauantain pitkälle matkalle osallistui 12 raikkaalaista ja heistä sarjojensa mestareiksi kruunattiin Lilja Salminen (D8RR) ja Leena Hirvonen (D50). Hopealle ylsi Elias Ala-Heikkilä (H14) ja pronssia saivat Linda Breilin (D8RR), Roni-Eemil Norrbacka (H14), Seppo Järvinen (H21) ja Jukka Lehtinen (H55). Hyvän ja kuuman kisapäivän kruunasi kilpailukeskuksen vieressä ollut järvi, johon suorituksen jälkeen pääsi pulahtamaan.

Sunnuntai ei ollut sään puolesta yhtä aurinkoinen kuin lauantai, mutta iloiset suunnistajat ja hyvä joukkuehenki eivät antaneet sateen ja ukkosen haitata. Päivän iloisimmat mitalistit olivat aivan varmasti Raikkaan pronssia napannut Orava -sarjan joukkue. Viestin optimijoukkueessa juoksisi kaksi 10-vuotiasta ja yksi 12-vuotias, mutta meidän 7- ja 8-vuotiaat tytöt tekivät hienot suoritukset ja ylsivät pronssille. Myös toinen tyttöjen joukkue samassa sarjassa onnistui hienosti ollen viidensiä.

Tiukka kamppailu nähtiin H14 -sarjassa Asikkalan ja Lahden välillä. Raikkaan joukkueen aloittanut Roni-Eemil Norrbacka teki ensimmäisellä osuudella pummin, minkä seurauksena Lahti sai kolmen minuutin etumatkan toiselle osuudelle lähdettäessä. Viestissä kuitenkin joukkueen yhteispanos vaikuttaa ja seuraavalla osuudella Antti Salminen toi onnistuneen suorituksen jälkeen viestin Elias Ala-Heikkilälle reilun minuutin ennen Lahtea. Elias ja Lahden ankkuri Kaapo Lehtonen pitivät ankkuriosuudella aivan omaa vauhtiaan, mutta ero riitti ja pojat olivat maalissa 37 sekuntia ennen Lahtea ja pääsivät nauttimaan kultajuhlista.

Miesten pääsarjassa Raikas piti pintansa hienosti Lahden Suunnistajien viiden joukkueen kanssa. Toki Lahti oli sekoittanut joukkueensa täysin, eikä tehnyt niistä täysin ylivoimaisia, mikä piti kilpailun jännittävänä aivan loppuun asti. Raikkaan joukkueen aloitti Samuel Pökälä, joka tuli vaihtoon kolmantena, vain reilu puoli minuuttia kärjen perässä. Toisella osuudella oli kovia menijöitä ja Seppo piti hienosti pintansa ja päästi ankkurina suunnistaneen Joona Lindrothin neljäntenä metsään. Tilanne kärjessä eli koko ajan ja Joona oli jo kiinni pronssissa. Viimeisellä rastilla hän joutui kuitenkin oksentamaan, jolloin aivan kintereillä juossut Lahti pääsi ohi ja miehet jäivät neljänsiksi. Fiilis oli kuitenkin joukkueella hyvä ja uhoaminen ensi vuodelle on alkanut.

Kiitos Rastivarsoille mukavasta viikonlopusta ja hyvin järjestetyistä kilpailuista!

 

Tulokset AM-pitkä:

D8RR 1. Lilja Salminen, 3. Linda Breilin, 4. Iira-Nella Norrbacka, 5. Minttu Tuomainen, 9. Isla-Riina Norrbacka

H14 2. Elias Ala-Heikkilä, 3. Roni-Eemil Norrbacka, 7. Antti Salminen

H21 3. Seppo Järvinen

D50 1. Leena Hirvonen

H55 3. Jukka Lehtinen

H65 8. Risto Iivonen

 

Tulokset AM-viesti

D-oravat (RR+RR+TR) 3. AR2 (Linda Breilin, Isla-Riina Norrbacka, IIra-Nella Norrbacka) 5. AR1 (Lilja Salminen, Minttu Tuomainen, Usva Kasurinen)

H14 1. AR1 (Roni-Eemil Norrbacka, Antti Salminen, Elias Ala-Heikkilä)

H21 4. AR1 (Samuel Pökälä, Seppo Järvinen, Joona Lindroth)

 

Ylempi kuva: Harri Hytönen