Eliakselle SM-kultaa!

Hienosti sujunut suunnistuskausi sai loistavan päätöksen, kun kauden viimeisissä SM-kilpailuissa, erikoispitkällä, Elias Ala-Heikkilä voitti ylivoimaisesti SM-kultaa. Hannu Kokkonen sinetöi hienon päivän hopealla ja Leena Hirvonen viidennellä sijalla.

Elias on tehnyt tasaisen hyviä suorituksia läpi kauden ja ollut huonoimmillaan SM-kilpailuissa kahdeksas. Mestaruutta ennen Elias nappasi aiemmin syksyllä SM-hopeaa yösuunnistuksesta. Nyt nuori mies oli odotetusti tyytyväinen ensimmäisestä mestaruudestaan. Suoritus meni hyvin, vaikka ylimääräistä hakemista tuli hieman. Kilpailuun lähdettiin yhteislähdöllä ja Elias näki tietenkin alussa muita sarjalaisiaan. Loppumatkan hän sai kuitenkin taittaa yksin ja eroa seuraavaan oli kertynyt maalissa reilusti yli 1,5 minuuttia. Paljon onnea uudelle suomenmestarille!

Veteraanisarjoissa Hannu ja Leena ovat tehneet myös tasaisen hyviä suorituksia läpi kauden. Hannu kruunasi kauden mitalisijaan, mutta aiemmissakin kilpailuissa hän on ollut podiumilla 5. ja 6. sijoilla. Leenan suora puolesta tämän kauden SM-kisoista on ollut lähes viivasuora. Keskimatkan 9. sijan jälkeen hän on sijoittunut starteissa neljänneksi, kahdesti kuudenneksi ja nyt viidenneksi. Mitalisijat ovat olleet harmillisen lähellä, mutta näin tasaisen koviin suorituksiin voi olla tyytyväinen. 

Erikoispitkälle matkalle olivat uskaltautuneet ahkerien SM-kävijöiden lisäksi myös Seppo (27,2km), Katja (11,9km) ja Katariina (11,2km), joista jokainen suoriutui hienosti radoistaan hyväksytysti läpi.

 

Tulokset

H16 1. Elias Ala-Heikkilä

H21 28. Seppo Järvinen 

D35 20. Katja Iivonen

D45 33. Katariina Latva

D50 5. Leena Hirvonen

H70 2. Hannu Kokkonen

 

Kuva: Tampereen Pyrintö / Jari Yli-Hietanen