Hiihtosuunnistuskausi alkaa olla lopuillaan ja on aika kurkistaa mitä menneeseen kauteen on raikkaalaisittain mahtunut. Ennen kauden alkua Raikkaan riveihin liittyivät Anna Riihimäki (D17) ja Mari Penttilä (D19).
Talvi on ollut luminen ja siten suosinut hisuttajia. Kausi alkoi jo joulukuussa, kun 11 suunnistajaa matkasi Ylläkselle Lapin Ensi Lumen Rasteille ja viikon mittaiselle Ensi Lumen leirille. Kauden avauskilpailussa parhaiten pärjäsi Kimi Lehtinen, joka sijoittui yhteistuloksissa 4. H16 - sarjassa.
Ylläksen reissun jälkeen kausi jatkui vasta tammikuussa Kouvolassa, jossa kilpailtiin perinteiseen tapaan, 20 asteen pakkasessa, sprintti- ja keskimatkoilla. Yhteistuloksissa Niko Lehtinen oli 3. (H18) ja Mia Lindroth 4. (D18). Kilpailu oli nuorten MM-katsastuskilpailu.
Hiihtosuunnistusta ei kovinkaan usein pääse harjoittelemaan, ellei matkusta kilpailupaikalle ja osallistu itse kilpailuun. Tämän takia halusimme järjestää tammikuun lopussa, ennen SM-kisoja, hiihtosuunnistusharjoituksen raikkaalaisille. Koska urien suunnittelu ja ajaminen on kova työ, halusimme myös tarjota harjoitusmahdollisuuden muiden seurojen edustajille, olettaen että korkeintaan 30 suunnistajaa saapuisi Vesivehmaalle. H-hetkenä sää suosi liki 90 hisuttajaa, jotka olivat saapuneet Vesivehmaan lentokentälle jopa Rajamäeltä ja pääkaupunkiseudulta saakka.
Ennen helmikuun alkua kilpailtiin vielä Hauholla, jossa Raikkaalla oli ennätysosanotto: 15 hiihtosuunnistajaa! Lauantaina, keskimatkalla, Raikkaalle tuli 5 aluemestaruutta, 2 hopeamitalia ja 2 pronssimitalia, sunnuntaina 5 aluemestaruutta, 2 hopeamitalia ja 1 pronssimitali. Kansallisella tasollakin tuli menestystä: Yhteistuloksissa Mia Lindroth oli 2. (D18) ja Mona Lindroth 4. samassa sarjassa.
Helmikuussa alkoi SM-kisaputki Jämsässä pitkän- ja viestimatkojen mestaruuskilpailuilla. Henkilökohtaisessa kilpailussa parhaiten pärjäsi Mia, joka oli 11. häviten plakettisijasta vain 12 sekuntia (D18). Viestissä Raikkaalla oli kaksi joukkuetta, joista paremmin pärjäsi H18 - sarjan joukkue (Niko, Kimi ja Joona) ollen viidensiä. D20 - sarjassa kilpaillut joukkue oli 8. Joukkueessa hiihtivät Mia, Mari ja Mona.
Helmikuussa järjestimme uuden avoimen hiihtosuunnistusharjoituksen Vesivehmaalla yleisön pyynnöstä. Urakka oli helpompi: kilpailukeskus oli sama ja urat olivat ajettu jo moneen kertaan ja uusia uriakaan ei tarvinnut tehdä kuin muutama. Harjoitukseen osallistui n. 40 hisuttajaa eripuolilta Lahden suunnistusaluetta, pakkasesta huolimatta. Kiitos vielä kaikille mukana olleille hisuttajille, talkoolaisille, sekä Rikelle, joka ajoi urat!
Muiden koulukavereiden lähtiessä hiihtolomalla etelään, me suuntasimme pohjoiseen. Määränpäänä oli Iin Illinsaari. Sprinttikilpailussa raikkaalaisilla oli hyvä päivä: kotiintuomisina Joonalla ja Mialla oli hiihtosuunnistuksen ensimmäiset henkilökohtaiset SM-plaketit, Joonan ollessa 7. ja Mian 9. Kimikin pärjäsi hienosti, häviten plakettisijasta vain 9 sekuntia. Sunnuntaina kilpailtiin parisprintin suomen mestaruuksista. Joona & Kimi (H16) olivat kuudensia, Mia & Mona (D18) seitsemänsiä ja Anna & Mari (D20) yhdeksänsiä.
Maaliskuun alussa keskimatkan mestaruuksista kamppailtiin Joutsenon haastavassa maastossa. Reissu ei ollut turha, sillä Joona ja Kimi hiihtivät molemmat SM-plaketeille. Joona oli heistä hieman nopeampi ollen 6. Kimin suksiessa 9. sijalle. Sunnuntaina kilpailtiin perinteisessä Lumi-Toukolan viestissä, jossa Raikkaalta oli mukana 3 viestijoukkuetta. Naisten sarjassa Sanna, Mona, Anna ja Mia hiihtivät 11. sijalle. Miesten sarjassa Kimi, Joona, Seppo, Samuel ja Niko tekivät hienon suorituksen, mutta huolimattomuusvirhe rastikoodien kanssa johti hylkäykseen. Raikkaan kolmas joukkue kilpaili Viertolan sakissa kokoonpanolla Pekka P, Rike ja Jukka. Miehet sijoittuivat neljänneksi H160 - sarjassa.
Kilpailuja ei ole enää paljon jäljellä. Tulevana viikonloppuna kilpaillaan Mäntsälässä, johon monen hisuttajan kausi päättyy tältä vuodelta. Sitten alkaakin valmistautuminen tulevaan kesäsuunnistuskauteen (: