Iltarasteilla mennään omilla ehdoilla

Kevään, ja lähestyvän kesän, voi tunnistaa jo luonnossa: lumet ja jäät sulavat, muuttolinnut palaavat ja suunnistajat palaavat metsään ja osittain myös katukuvaan. Talvi on ollut pitkä ja siksi moni suunnistaja odottaa jo malttamattomana uuden kauden alkua, uusine pummeineen ja seikkailuineen.

Alkeistaidot suunnistuskoulusta

Paras paikka oppia suunnistamaan on suunnistuskoulu. Asikkalan Raikkaan lasten suunnistuskoulu alkoi huhtikuun puolessa välissä sankoin joukoin, kun miltei 40 innokasta, niin kokenutta kuin uuttakin, suunnistajan alkua aloitti suunnistusopinnot. Suunnistuskoulussa opetellaan kevään aikana suunnistuksen perustaidot, joita voi (ja kannattaakin) käydä hiomassa pian alkavilla iltarasteilla.

Iltarastit ovat kaiken kansan kuntotapahtuma

27.4. alkaa Asikkalan Raikkaan järjestämät iltarastit, jotka järjestetään viikoittain eri puolilla Asikkalaa kesäkuun loppuun asti. Iltarasteille ovat tervetulleita kaikki, niin vauvat kuin vaarit ja mummotkin. Ratoja on erilaisia: 2km, 4km, 6km ja lastenradat. Itselleen mieluisimman radan voi kiertää joko ajan kanssa tai ilman. Leimaus rasteilla tapahtuu emit leimasimilla, joita voi tarvittaessa lainata järjestäjältä. Iltarastien syyskausi alkaa heinäkuun lopulla, jonka jälkeen rasteja järjestetään syyskuun alkuun saakka.

Miten iltarasteilla toimitaan?

Iltarastipaikalle on rastilippuopastus. Opastuksen alkamispaikan voi tarkistaa suunnistusjaoston nettisivuilta. Iltarastipaikalle päästessä voi tutustua ratavaihtoehtoihin, vertailla niitä ja valita niistä mieluisimman. Kun omalle taitotasolleen sopiva rata on valittu, ilmoittaudu järjestäjälle, jolta saat karttamaksua vastaan kartan, johon voit piirtää oman ratasi. Kun olet valmis lähtemään metsään, kerro lähdöstäsi järjestäjälle ja voit lähteä. Kierrettyäsi rastit oikeassa järjestyksessä saavut maaliin ja ennen kuin lähdet takaisin kotiin, muista ilmoittautua järjestäjälle, jottei sinua etsitä turhaan metsästä. Tarvittaessa, jos jokin mietityttää, kysy rohkeasti neuvoa järjestäjältä, he auttavat mielellään!