Leidi-toimintaa

Raikkaan Leidit malttoivat tuskin odottaa lumien sulamista, kun lähdettiin ensimmäiselle päiväretkelle Käpäläkosken laavulle.

Leidien toimintaan kuuluu mukava yhdessäolo liikunnan parissa. Reippaasti kävellessä juttu juoksee ja matka taittuu.

Tänä keväänä ovat ohjelmassa olleet myös perjantaiset pyörälenkit. Työviikon murheet karisevat mukavasti, kun pyörät polkaistaan kohti kulloistakin kohdetta.

Perjantaina 20.5. pyöräiltiin Pulkkilanharjulle ja tehtiin kävelylenkki luontopolulla. Aurinko paistoi ja sää oli mitä parhain.

Ensi perjantainakin suunnataan varmasti jonnekin päin Asikkalaa. Mukaan otetaan mielellään myös uusia lenkkeilijöitä. Lenkille voi tulla mukaan silloin kun itselle sopii. Lisätietoja voi kysellä iltarasteilla Leidien sielulta, Liisa-Marjatalta, tai muilta leidi-henkilöiltä.