Tuomolle pyöräsuunnistuksen MM-viestihopeaa!

Tuomo Lahtiselle pyöräsuunnistuksen kauden kruunu mäjähti lauantaina 30.8. Puolan MM-kisoissa.

Edellisen kerran MM-mitali, silloin pronssinen, ripustettiin Tuomon kaulaan vuonna 2010, kun Tuomo ja Samuel suunnistivat vielä pyöräsuunnistuksen nuorten sarjassa.

Yhteistä sen ja tämän mitalin välillä on se, että molemmat ovat viestimitaleja ja molemmilla kerroilla Tuomo on suunnistanut kakkosjoukkueessa, joka on ohittanut tuloksissa Suomen ykkösjoukkueen.

Tällä kertaa Tuomo oli joukkuuen aloittaja ja toi joukkueensa kolmantena vaihtoon.

Suomen miesten avaaja Tuomo Lahtinen myönsi, että mitali tuli hieman puskasta, mutta ei täytenä yllätyksenä kuitenkaan.

- Suomella on niin kova taso, että siinä mielessä tämä ei ollut niin iso yllätys. Lataus viestiin oli kova, kun tiesimme, että 2-joukkuekin on hyvä. Loppuun asti sai kuitenkin jännittää, huokaisi avausosuudelta kolmantena aivan kärjen tuntumassa vaihtanut Lahtinen SSL:n tiedotteen mukaan.

Keskimatka sujui Tuomolta henkilökohtaisista kisoista parhaiten. Tuloksena siinä oli 14. sija.

Myös naisten joukkue sai hopeamitalit kaulaansa ja tytöille tuli pronssia. Suomen pojat suunistivat nelossijalle.

Raikkaan pienestä pyöräsuunnistusporukasta kaksi oli mukana MM-kisoissa. Tänä vuonna heistä kumpikin onnistui myös mitalin metsästyksessä. Toivottavasti ensi vuonna mukana on tuplamäärä raikkaalaisia. Naisetkin olivat tänä vuonna hyvin lähellä edustuspaikkoja.

Pyöräsuunnistuksen MM-kisat, Puola Bialystok

Viesti

Miehet: 1) EST 2.20.04 (Taaniel Tooming,Lauri Malsroos, Tönis Erm), 2) FIN 2.21.51 (Tuomo Lahtinen, Samuli Saarela, Juuso Jutila), 3) FRA 2.22.22 (Baptiste Fuchs, Clement Souvray, Cedric Beill)

Naiset: 1) RUS 2.15.09 (Tatana Repina, Olga Vinogradova, Svetlana Poverina), 2) FIN 2.15.28 (Eeva-Liisa Hakala, Susanna Laurila, Marika Hara), 3) cZE 2.17.45 (Nadezda Skacelova, Martina Tichovska, Renata Paulickova)