2 plakettia pysun SM-kisoista Porista

Pyöräsuunnistuksen kauden viimeiset SM-kilpailut suunnistettiin 12.–13.9. Porin Yyterissä. Raikkaalla oli kilpailuissa mukana 6 hengen tiimi, jolla oli kotiin tuomisina 2 plakettia. Kilpailut olivat kaksipäiväiset. Lauantaina oli vuorossa sprintti ja sunnuntaina kilpailtiin pitkän matkan mestaruuksista.

Sprintti

Raikkaalaisista parhaimpaan suoritukseen sprintissä ylsi Konsta Vanhanen (H21), joka sijoittui kilpailussa viidenneksi. Kilpailun toisena oli kuitenkin virolainen Tõnis Erm, joten SM-taistossa Konsta sijoitus parani neljänneksi. Samassa sarjassa Tuomo Lahtinen sijoittui 8. (eli 7.). Uusien lajisääntöjen mukaan pyöräsuunnistuksen SM-kilpailuissa jaetaan plaketit vain kuudelle parhaalle entisen 10 sijaan ja Tuomo jäi harmittavan yhden sekunnin päähän palkintojen jaosta.

7. sija tuntui olevan raikkaalaisten ”kirous” sprintissä. Naisten pääsarjassa Mona Lindroth sijoittui kilpailun 7. Eroa tosin edelliseen sijaan oli reilusti enemmän kuin Tuomolla (43s). Myös Mia Lindroth sijoittui samassa sarjassa hienosti kahdeksanneksi. Sisaruksilla oli maalissa aikaeroa vain 23 sekuntia. H60 sarjassa puolestaan Risto Iivonen jäi 7. Kilpailuissa lisäksi mukana ollut Pekka Pökälä sijoittui H65 sarjan kymmenenneksi.

Pitkä matka

Pitkällä matkalla Pekka ylsi ainoana raikkaalaisena suorituksellaan plakettisijaan ollen sarjansa viides. Muista Tuomo pääsi jälleen lähimmäksi plakettia, kun hän sijoittui 7. Mona oli sarjassaan 8., Konsta 13. ja Mia 14. Risto keskeytti kilpailun, kun hän oli epähuomiossa kiertänyt rastit väärässä järjestyksessä.

Kausi paketissa

Pyöräsuunnistuksen kilpailukausi on nyt päättynyt tämän vuoden osalta. Raikkaalaiset ovat tehneet tänä kesänä hienoja suorituksia, joista päällimmäisenä on monella varmasti muistissa viestin hopeamitalit sekä naisten että miesten pääsarjoissa. Vaikka henkilökohtaisia SM-mitaleja ei tänä vuonna tullutkaan Asikkalaan niin silti plaketteja on tullut muutama kappale ja muutamat urheilijoistamme on selvästi nostanut omaa tasoaan. Erikoismaininnan saa tänä vuonna aikuisiin noussut Konsta, joka on tehnyt hienoja henkilökohtaisia suorituksia ollen SM-sprintissä ja -keskimatkalla neljäs.

Asikkalaa on edustettu tänä vuonna myös ulkomailla, kun ensin Mona ja Tuomo pääsivät mukaan Suomen EM-joukkueeseen Portugaliin. Tuomolla riitti tämän lisäksi näytöt MM-kilpailuihin, jotka kilpailtiin Tšekissä. Näistä kilpailuista löytyy tarinaa seuran sivuilta Juttuja – osiosta. Ensi vuonna pyöräsuunnistuksen MM-mestaruudet ratkotaan Portugalissa ja toivotaan, että raikkaalaisten talviharjoittelut sujuvat hyvin ja siellä nähdään enemmänkin Asikkalan värejä. Sitä ennen kuitenkin pieni huili pyöräsuunnistuksesta ja suunta kohti normaalisuunnistuksen SM-kilpailuja.

-ML