MM-leiri Liettuassa

Miesten yhteislähtö

Viime viikolla pyöräsuunnistuksen maajoukkue leireili Liettuassa kansainvälisellä MM-leirillä ja aloitti kilpailukautensa Baltian mestaruuskilpailuissa. Raikkaasta mukana leirillä oli maajoukkueeseen kuuluva Konsta Vanhanen ja haastaja -ryhmään kuuluva Mona Lindroth.

Leiri alkoi vappuna. Maanantaista torstaihin päivät kuluivat samalla kaavalla: Aamulla oli free order harjoitus, jossa kierrettiin kartan rastit vapaavalintaisessa järjestyksessä, ja iltapäivällä kilpailunomainen harjoitus. Etukäteen oli sovittu, että suomalaiset pyrkivät ajamaan tiistain ja keskiviikon iltapäivän harjoitukset sekä perjantaista sunnuntaihin kestävät Baltian mestaruuskilpailut kilpavauhtia, jotta nähdään miten kroppa reagoi MM-kilpailujen kaltaiseen kilpailutahtiin.

Sairastelut vaivasivat molempia leiriläisiä. Konsta saapui leirille kipeänä ja joutui jättämään muutaman ensimmäisen päivän treenin välistä. Mona puolestaan sairastui leirillä ja joutui jättämään torstaina harjoitukset välistä.

Baltian avoimet mestaruuskilpailut kilpailtiin kolmena päivänä. Perjantaina kilpailut alkoivat sprinttimatkalla, lauantaina oli pitkä matka ja sunnuntaina hieman keskimatkaa pidempi yhteislähtökilpailu.

Sprintissä järjestäjät aiheuttivat mielenkiintoisia tilanteita. Ohjeissa luki, että tumman keltaisella (nurmikko) ajaminen oli kielletty, mutta silti rasteja oli sijoitettu keltaiselle, siten ettei rastille päässyt kuin oikomalla keltaisen poikki. Lisäksi rastikoodit olivat miesten radalla vähintäänkin mielenkiintoiset, kun perättäiset rastikoodit olivat 106-107-106-107. Kyseessä oli tosiaan 4 täysin eri paikassa sijaitsevaa rastia. Maaliin kuitenkin päästiin ja Mona sijoittui kilpailuissa 7. ja Konsta hylättiin.

Pitkällä matkalla järjestäjät eivät enää tarjonneet yllätyksiä. Hieman alimittaisilla radoilla Mona oli 10. ja Konsta 15.

Sunnuntaina kilpailut päättyivät yhteislähtökilpailuun, joka tulee tänä vuonna mukaan MM-kilpailujen ohjelmaan. Pyöräsuunnistuksen yhteislähdöissä kartat saadaan lähtöhetkellä ja osallistujien pitää juosta pyörilleen jonkin matkaa. Alkumatka on säntäilyä ja sähellystä, kun leveämmältä tieltä siirrytään kapeammille poluille. Konstalla oli tässä kilpailussa huonoa tuuria, sillä hän ajoi kuoppaan, minkä seurauksena hänen etukiekkonsa vääntyi ajokelvottomaan kuntoon ja hän joutui keskeyttämään. Mona oli 8.

Viikonlopun yhteistuloksissa Mona oli kuudes. Konsta ei saanut kesken jääneiden suoritusten takia tulosta.

Kilpailuihin ja leirille osallistui pyöräsuunnistajia tietenkin Baltian maista, mutta lisäksi Ruotsista, Tanskasta, Tsekeistä, Saksasta, Itävallasta, Sveitsistä, Ranskasta, Valko-Venäjältä, Japanista, Turkista, Italiasta ja Ukrainasta. Suomen joukkueessa oli reilu 20 urheilijaa.

MM-kilpailut kilpaillaan Liettuassa elokuun viimeisellä viikolla ja molemmat Raikkaan urheilijat tavoittelevat paikkaa Suomen edustusjoukkueeseen. Katsastuskilpailut järjestetään kesäkuussa SM-kilpailujen yhteydessä Kouvolassa sekä heinäkuun alussa Jämsässä.

Baltian mestaruuskilpailun tulokset löytyy osoitteesta https://dbtopas.lt/takas/en/varz/2017046#. Pääsarjojen tunnukset kilpailussa olivat MBME ja MBWE.

Kuvat: orienteering.lt