Järkyttävän vaiherikas ja jännittävä naisten MM-viesti Feclaz´ssa taitaa jäädä historian kirjoihin kaikkien aikojen viestidraamana. Jo alusta lähtien oli selvää, että mikään joukkue ei selviä virheittä. Mutta tämän draaman käsikirjoitusta ei varmaan olisi kukaan osannut laatia etukäteen.
Ykkösosuudella Suomen värejä kantoi Anni-Maija Fincke ja hän suoriutui urakastaan tosi hienosti. Vaihtoon hän tuli ensimmäisenä yhdessä Tsekin Martina Zverinovan kanssa. Ruotsin Helena Jansson oli vaihdossa yli minuutin perässä.
Merja Rantanen aloitti osuutensa puolentoista minuutin pummilla kakkosrastilla, mutta hoiteli loppuosuuden mallikkaasti ja vaihtoi viidentenä vain 39 sekuntia kärjessä juosseista Ukrainasta ja Tanskasta.
Ankkuriosuudella alkoi sitten varsinaisen show. Johtopaikkaa tarjottiin vähän kaikille, mutta ilman tulosta. Ruotsin Annika Billstam johti kilpailua aina seitsemännelle rastille, jolloin hän pummasi ja Norjan Marianne Andersen pääsi minuutin karkumatkalle. Tätä ennen Minna ja Tanskan Maja Alm olivat pummanneet itsensä kolmen minuutin päähän kärjestä ja tilanne näytti tosi huonolta Suomen kannalta. Seuraavaksi Andersen pummasi ja Tsekin Dana Brozkova ja Billstam siirtyivät kärkeen. Minna ja Sveitsin Rahel Friedrich saivat kiinni kärkeä ja seurasivat minuutin päässä. Billstam yritti myöhemmin Minnan huomatessaan laittaa kaiken peliin ja juoksi täysillä, mutta toiseksi viimeiselle rastille Minna tuli kuitenkin jo kärjessä perässään Ruotsi ja Tsekki. Minna teki lievän ajautumisvirheen tultaessa pellolle ja juuri hankittu pieni etumatka oli hävinnyt. Mutta hyvävoimaisena hän tuli johdossa viimeiselle rastille, jolloin Ruotsi oli jo jäämässä pronssille. Loppusuoran rutistus oli sitten Minnan ja Danan näyttävä spurtti, jonka Minna käänsi edukseen ja Suomi voitti!
Kaikille katsojille niin kisapaikalla kuin kotikatsomoissa kilpailun seuraaminen oli uskomaton ja unohtumaton kokemus. Tunnetilat vaihtelivat ääripäistä toisiin ja tapahtumia maastossa oli vaikea uskoa.
Tämän jälkeen Suomen kultamitali maistuikin kaksi kertaa paremmalta.
Miesten viestissä Suomi oli seitsemäs joukkueella Olli-Markus Taivainen, Tero Föhr ja Pasi Ikonen. Voiton vei Ranska ennen Norjaa ja Ruotsia
terv. Hannu Kauppi