SM-kisoista olivat viikonloppuna vuorossa keskimatka ja Lumi-Toukola Kangasniemellä.
Raikkaalta oli jälleen hyvä 8 hengen edustus kisoissa. Henkilökohtaisella keskimatkalla parhaiten onnistuivat Sanna Nykänen ja Mona Lindroth, jotka olivat sijoilla 4 ja 5 sarjassa D20. Myös Niko Lehtinen pääsi plaketille ollen 8. sarjassa H20.
Muut keskimatkaan osallistuneet raikkaalaiset olivat Joona Lindroth, Mia Lindroth, Anna Riihimäki, Kai Seppänen ja Samuel Pökälä.
Viertolan sakkien 3-osuuksiseen kilpailuun oli Raikkaasta ilmoitettu joukkue, jossa suunnistivat Niko Lehtinen, Joona Lindroth ja Samuel Pökälä. Nuoret miehet hisuttelivat mallikkaasti toiselle tilalle häviten voittaneelle Kaakon Rastille vain 24 sekuntia. Kuusamon Erä-Veikot jäi Raikkaasta minuutin ja yhden sekunnin. Niko ja Samuel olivat myös omien osuuksiensa toisiksi nopeimpia.
Onnea nuorille miehille!
Tyttöjä ei tällä kertaa Lumi-Toukolan naisten sarjassa onnistanut vaan heille jäi niin sanotusti luu käteen. Ensi vuonna sitten paremmin!