Mauverin urheilupuiston polkurikkaassa metsässä juostiin tänään alle ihanneaikojen, sillä naisissa voittaja Sveitsin Simone Niggli-Luderin aika oli viisi minuuttia ratamestarin arvioita nopeampi.
Minna aloitti kisan kolmosrastin puolen minuutin virheellä ja teki seuraavalle rastille huonon reitinvalinnan ja hävisi yli minuutin tälläkin välillä ja oli neljäntenä nelosrastilla. Edellä menivät Simone, Ruotsin Annika Billstam ja Venäjän Tatjana Ryabkina. Kilpailun edetessä Minna sai juonesta kiinni ja kun hän oli tossulla nopein, oli nousu aivan kärkeen totta vähän puolivälin jälkeen. Lyhyelle varvauskierrokselle lähdettäessä oli jo selvää, että Simone voittaa, Minna ottaa hopeaa ja Annika pronssia. Minnan suoritus tänään oli hyvä, mutta ei kuitenkaan kultamitalin arvoinen.
Merja Rantanen oli 7:s ja Venla Niemi 10:s eli naiset suoriutuivat hienosti urakastaan.
Miehissä Norjan Olav Lundanes oli aivan ylivoimainen ennen Sveitsin Mathias Merziä ja jo toisen mitalinsa ottanutta Latvian Edgar Bertuksia.
Suomen Fredrik Portin juoksi ensikertalaiseksi tosi hyvin ollen 14:s ja toinen finaalin päässyt suomalainen Tuomas Tervo 31:s.