1.-2.8. Orimattilassa kilpailtiin pyöräsuunnistuksen SM-mitaleista keskimatkalla ja viestissä. Sunnuntaina kisatuissa viesteissä raikkaan joukkueet ottivat hopeaa sekä naisten että miesten pääsarjassa.
Pyöräsuunnistuksen viestissä joukkueen muodostaa kaksi henkilöä, joista kumpikin suunnistaa 3 osuutta. Tänä vuonna miesten kilpailussa oli kuusi ja naisten kilpailussa oli kolme erilaista rataa, jotka joukkueet kiersivät eri järjestyksessä. Ratojen runsas määrä ja suuret hajonnat aiheuttivat suunnistajien hajaantumisen metsään, eikä siellä siksi nähnyt paljon muita suunnistajia varsinkaan ensimmäisen osuuden jälkeen. Radat aiheuttivat myös jännitystä, sillä missään vaiheessa ei täysin tietänyt mikä viestin tilanne todellisuudessa oli.
Miesten viesti alkoi vahvasti kun Tuomo Lahtinen toi raikkaan ensimmäiseen vaihtoon toisena. Juuri ratojen hajonnat aiheuttivat sen, että miesten kilpailua johti jokaisen osuuden jälkeen eri joukkue. Raikas oli voittotaistossa mukana koko viestin ajan ja Konsta Vanhanen pääsi ankkuriosuudelle kärjessä. Kilometri ennen maalia saatiin väliaikarastilta tieto, että Konsta on leimannut rastilla samaan aikaan Kokkolan Suunnistajien Samuli Saarelan kanssa. Ennen viimeistä rastia Samulilla oli kuitenkin lähempi hajontarasti, jonka takia Kokkola pääsi juhlimaan viestimestaruutta. Konsta saapui maaliin 12s Samulin jälkeen ja varmisti näin hopean Asikkalaan. Kankaanpään Suunnistajat ottivat SM-pronssia.
Vaikka hopea on hieno suoritus, niin Tuomo ei ollut tyytyväinen suoritukseensa. Hänen omien sanojensa mukaan suunnistus oli lähinnä koheltamista, jossa mentiin vaan sinne suuntaan, missä rasti on. Virheitä tulikin kuulemma 4-5min verran, mutta jalat toimivat hyvin, joten virheet olivat ajettavissa kiinni. Konstan suorittaminen sen sijaan oli perusvarmaa ja matkaan mahtui vain pieniä alle 10s virheitä. Molemmat pojat (ja tytöt) huomasivat kilpailun aikana suuret hajonnat, jonka takia matkaa sai koko ajan tehdä yksin.
Naisten kilpailun ylivoimainen voittaja oli ennakko-odotusten mukaisesti Koovee (Henna Saarinen ja Marika Hara). Muista mitaleista käytiin tiukka kilpailu raikkaan ja Lounais-Hämeen Rastin kanssa. LHR johti raikasta toisen osuuden jälkeen lähes 3 minuuttia, mutta Mia Lindroth polki 3. osuudella kovimman osuusajan ja Mona Lindroth pääsi toisena 4. osuudelle. LHR polki kuitenkin jälleen raikkaan ohi eri hajontojen ansiosta. Neljännen osuuden jälkeen eroa oli LHR:n eduksi 2s ja 5. osuuden jälkeen 18s. Ankkuriosuus alkoi siis takaa-ajolla ja Mona pääsi LHR:n ohi jo ensimmäisellä rastilla lyhemmän hajonnan ansiosta. Tilanne oli jännittävä, sillä ankkureilla oli täysin erilaiset hajonnat ja Mona näki metsässä LHR:n selän edessään radan puolessa välissä. Maalissa kuitenkin kuuluttaja onnitteli hopeasta, mikä täydensi raikkaan hienon viestipäivän.
Sisarusten viestin kulku oli aika samanlainen. Molemmat tekivät ensimmäisillä osuuksillaan pieniä virheitä, mutta seuraavat osuudet menivät puhtaasti. Niin tytöille kuin Konstalle sunnuntain mitalit olivat kaikkien ensimmäiset aikuisten SM-mitalit.
Muiden raikkaan joukkueiden tulokset:
4. D100 Liisa-Marjatta Pietinen ja Tuija Lindroth
5. H120 Risto Iivonen ja Pekka Pökälä
15. H21 Niko Nissinen ja Niko Lehtinen
Lauantaina samassa maastossa kilpailtiin keskimatka ja raikas sai kilpailusta kolme plakettia. Parhaiten radastaan suoriutui Konsta Vanhanen (H21), joka oli neljäs. Pronssimitali jäi hänellä harmittavasti vain 8s päähän. Liisa-Marjatta Pietinen (D50) oli sarjansa viides ja Pekka Pökälä (H65) oli kuudes.
Muiden raikkaalaisten tulokset:
7. H21 Tuomo Lahtinen
10. D21 Mia Lindroth
11. D21 Mona Lindroth
12. D45 Tuija Lindroth
13. H60 Risto Iivonen
15. H21 Niko Nissinen
Seuraavat SM-kilpailut poljetaan 12.-13.9. Porissa. Silloin vuorossa on pitkän matkan ja sprintin mestaruuskilpailut. Tuota ennen Tšekissä järjestetään pysun MM-kilpailut, jonka kilpailujoukkueeseen Tuomolla on paikka ja Monalla on varapaikka.